Tiivistelmä:

Juha Saunavaara, Hylätyt – Japanilaiset konservatiivipuolueet ja miehityksen suunnittelu

Liittoutuneiden Japanin miehitys henkilöityy usein vahvasti kenraali Douglas MacArthurin persoonaan. Tämä on ymmärrettävää, kun huomioidaan hänen Tokion päämajan poikkeuksellisen itsenäinen päätöksentekijän ja toteuttajan asema, joka korostui erityisesti miehityskauden alkupuoliskolla. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että suunnitelmat ja politiikkamallit joita miehityshallinto lähti toteuttamaan syksyllä 1945, olisivat olleet kaikilta osin lähtöisin miehityskoneiston sisältä.

Japanin tulevaisuutta ja asemaa koskeva suunnittelu alkoi Yhdysvaltojen ulkoministeriössä lähes välittömästi Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen. Sodan aikana suunnittelutyö laajeni myös muden ministeriöiden ja tiedusteluorganisaatioiden alaisiin yksiköihin. Voimasuhteet eri yksiköiden välillä vaihtelivat huomattavasti suunnitteluprosessin kuluessa. Miehityksen suunnittelijat muodostivat sellaisenaan heterogeenisen joukon, joka oli jakautunut useisiin keskenään kilpaileviin ryhmittymiin. Ryhmittymien mielipiteet koskien sodanjälkeistä Japania ja maan tulevaa roolia vaihtelivat radikaalisti.

Japanissa tarvittavien demokratisointitoimien laajuus ja toteuttamistapa jakoivat mielipiteitä. Kysymykset koskien Japanin sodanjälkeisen poliittisen järjestelmän rakennetta ja esimerkiksi keisarin asemaa, pysyivät keskustelun keskiössä suunnittelun alusta aina varsinaiseen miehityskauteen saakka. Vallalla ollut käsitys muutostarpeesta ja laajuudesta eli sen mukaan, mikä lukuisista suunniteluun osallistuneista tahoista ja edustetuista näkökannoista oli kulloinkin hallitsevassa asemassa. Käsitys japanilaisten konservatiivipuolueiden ja poliitikkojen sotaa edeltäneestä ja sodanaikaisesta historiasta sekä niille kaavaillusta sodanjälkeisestä roolista muodostivat kuitenkin poikkeuksen muuttuvien tavoitteiden ja tulkintojen kaavassa.

Jatkuvuus on piirre, joka nousee esille tutkittaessa konservatiivisia puolueita koskeneita arvioita ja suunnitelmia. Riippumatta eri ajanhetkinä hallinneista painotuksista suunnittelun yleisessä linjassa, käsitys konservatiivisista puolueista toisti jo suunnittelutyön alussa luotua mallia. Tässä mallissa korostui tarve demokraattiseen kansalaistoimintaan ja ainakin jonkinasteinen usko siihen, että Japanista olisi löydettävissä tähän tavoitteeseen muita paremmin soveltuvia ryhmiä ja yksilöitä. Sotaa edeltäneen kauden konservatiiviset puoluepoliitikot eivät kuitenkaan lukeutuneet näihin ryhmiin, vaan heidät arvioitiin korruptoituneiksi oman edun tavoittelijoiksi. Lisäksi korostettiin puolueiden ja niitä aiemmin edustaneiden poliitikkojen läheisiä suhteita äärinationalististen ja militarististen ryhmien kanssa. Tätä negatiivista käsitystä tuotettiin ja yksinkertaistettiin paitsi korostamalla tunnettuja negatiivisia seikkoja, myös jättämällä eräitä käsitystä pirstoneita yksityiskohtia vaille huomiota.

Miehityskauden suunnittelijat toisin sanoen riisuivat puoluepoliitikot kaikesta altruistisesta valtiomiesmäisyydestä ja suuntasivat toiveensa pääsääntöisesti kohti maltillisena ja liberaalina pidettyä poliittista ja yhteiskunnallista eliittiä, joka oli ollut vallassa 1920- ja 1930-lukujen taitteessa ennen ääriaineksen valtaan nousua.

 

Faravid 31/2007