FARAVID 32/2008
 

Tiivistelmä:

Henry Oinas-Kukkonen, Jarmo Pulkkinen & Tero Anttila, Jatkuvuus ja epäjatkuvuus keksintöjen ja innovaatioiden historiassa

Artikkelissa tarkastellaan jatkuvuutta ja epäjatkuvuutta kolmen esimerkkitapauksen kautta. Ensimmäinen tapaus vertaa kahta kilpailevaa tulkintaa William Harveyn (1578–1647) verenkierron keksimisestä, ja osoittaa keksinnön taustalta löytyvän hydraulisen mekanismin metaforan. Harveyn keksintö edustaa katkosta anatomian historiassa, vaikka on liioittelua kutsua sitä katkokseksi yhteismitattomien tieteellisten paradigmojen välillä. Vannevar Bushin ja Douglas C. Engelbartin välisen vaikutussuhteen tutkiminen hypertekstin historian kontekstissa osoittaa kuinka historialliseen ilmiöön voi liittyä samanaikaisesti sekä uusi keksintö (katkos) että uudentava innovaatio (jatkuvuus). 1600- ja 1700-luvun ruotsalaista historiankirjoitusta käsittelevä hyperborealaisteoriatapaus osoittaa jatkuvuuden käsitteen merkityksen pitkän aikavälin tutkimukselle, varsinkin tutkittaessa idean kehitystä yhteisen teoreettisen viitekehyksen ja yhteisiä lähteitä jakavien linkittyneiden oppineiden kesken. Esimerkkitapauksia yhdistää yhteinen käsitteellinen viitekehys. Sekä jatkuvuus ja epäjatkuvuus ovat historiallisen selityksen ja tulkinnan välttämättömiä osia, ja erityisesti keksimisen ja innovaation käsitteet tarjoavat hedelmällisen näkökulman niiden ymmärtämiseen. Ilman jatkuvuutta ei ole mahdollista tuottaa johdonmukaista ja koossapysyvää kuvausta pitempiaikaisesta historiallisesta ilmiöstä tai edes käyttää käsitteitä kuten aikakausi. Historioitsijat kiistelevät jatkuvuuden lähteestä, mutta kirjoittajien mielestä kyseessä ei ole pelkkä historioitsijan aikaansaama konstruktio, jolla historioitsija luo keinotekoista järjestystä historialliseen ilmiöön. Vaikka yhtäältä jatkuvuus voi olla myös historioitsijan luomus, toisaalta se on silti aina historiallisen ilmiön alkuperäinen osa, ja historioitsijan tärkeimpiä tehtäviä on saada tämä jälkimmäinen ”aito” jatkuvuus näkyväksi. Jos pidämme jatkuvuutta pelkästään historioitsijan tuotteena, ajaudumme relativismiin, joka kieltää kaiken vastaavuuden menneisyyden tapahtumien ja niiden historiallisten esitysten välillä.

 

Faravid 32/2008

 

04.09.2011