Faravid on Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys ry:n (PSHY) julkaisema historian ja arkeologian tutkimuksen aikakauskirja, joka on ilmestynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 1977 lähtien. Nykyisin Faravid
Faravid on Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys ry:n (PSHY) julkaisema historian ja arkeologian tutkimuksen aikakauskirja, joka on ilmestynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 1977 lähtien. Nykyisin Faravid
Matti Leiviskän väitöskirja ”Kyröläisten juuret. Nimistöhistoriallinen tutkimus Kyrönjokilaakson asutuksesta keskiajalta 1600-luvulle” on julkaistu Pohjois-Suomen Historiallisen Yhdistyksen Studia Historica Septentrionalia -sarjassa (nro 87).
Liettuan ja Suomen välisten diplomaattisuhteiden solmimisesta tuli 14.10.2021 kuluneeksi sata vuotta. Oulun yliopiston humanistinen tiedekunta, Vilnan yliopiston historian tiedekunta, Donelaitis-seura, Liettuan Suomen-suurlähetystö
Faravid-aikakauskirjan numero 53/2022 on julkaistu. Numeron tutkimusartikkeleissa käsitellään muun muassa valaanpyyntialusten kapteenien vaimojen sosiaalista elämää 1800-luvulla ja suomenruotsalaisten joukkopsykologisia tulkintoja Suomen sisällissodasta.
Maria Julkun tutkimus ”Vallan ja tiedon rajamailla. Kruunun ja Pohjanmaan käskynhaltijoiden vallankäyttö 1600-luvun alussa” on julkaistu Pohjois-Suomen Historiallisen Yhdistyksen Studia Historica Septentrionalia
Oulun pääkirjasto, Pakkalan sali, maanantai 9.5.2022 klo 18.00 Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin Puolan vuosista saapuu kertomaan Puola-asiantuntija, varatuomari Jukka Soisalon-Soininen, joka
Faravid on Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys ry:n (PSHY) julkaisema vertaisarvioitu historian ja arkeologian tutkimuksen aikakauskirja, joka on ilmestynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 1977 lähtien. Nykyisin
Pohjois-Suomen Historiallisen Yhdistyksen sarjoissa on ilmestynyt loppuvuodesta kaksi uutta teosta. Faravid-aikakauskirjan numeron 52/2021 teemana on historiakulttuuri, joka laajassa merkityksessään käsittää kaikki ne
Oulun pääkirjasto, Pakkalan sali, su 28.11.2021 klo 13.00 Keitä olivat Pikisaaren pikiruukkilaiset? Mitä arkeologinen ja historiallinen lähdeaineisto kertovat menneestä yhteisöstä? Millainen oli